Hälytysosastossa voi toimia täytettyään 18 vuotta ja käytyään pelastustoiminnan peruskurssin. Ennen kurssille pääsyä on suoritettava perehdyttämiskoulutus, joka yleensä tehdään harjoittelemalla hälytysosaston mukana.
Perehdyttämisjakso kestää joitakin kuukausia, pituus riippuu myös osallistujan omasta panoksesta. Tavoitteena on, että kurssille lähtijät omaavat tietyn perusosaamisen, jotta perusasioiden opetteluun ei mene kurssiaikaa.
Hälytykset tulevat hälytysosaston jäsenille matkapuhelimeen, jolloin jokainen pyrkii saapumaan asemalle mahdollisimman ripeästi. Aina ei tietenkään pysty lähtemään ja siksi onkin tärkeää, että halytysosaston vahvuus on riittävän suuri, jotta yksittäiset poisjäänit eivät vaikuta palokunnan lähtövarmuuteen. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin ensimmäisen auton tulee lähteä liikkeelle viiden minuutin sisällä hälytyksestä ja arkipäivisin kymmenessä minuutissa.
Yksittäisille palokuntalaisille ei makseta toiminnasta henkilökohtaista korvausta, mutta harrastus on maksutonta ja muilla tavoin palkitsevaa.
Palokunnan hälyttäminen tapahtuu pääsääntöisesti Hätäkeskuksen ERICA-järjestelmän riskinarvioon perustuen. Järjestelmää päättelee siihen syötettyjen lähtötietojen perusteella millainen suorituskyky onnettomuuteen tarvitaan ja hälyttää kyseisen ”vasteen” tehtävälle. Tehtävään hälytetään ne takoituksenmukaiset yksiköt, jotka laskennallisesti saavuttavat onnettomuuskohteen nopeiten.
Esimerkiksi ns. keskisuuressa rakennuspalotehtävässä yksikkömme hälytetään tehtävään kun se on kolmen nopeimman (lähtöaika+ajoaika) joukossa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olemme normaalitilanteessa automaattisesti mukana tilanteissa, jotka tapahtuvat noin 3-4 minuutin ajomatkan päästä asemaltamme. Jos samanaikaisesti lähistöllä on jo toinen tapahtuma, johon yksi tai useampi lähimmistä ammattiasemista on hälytetty niin tuo alue suurenee jonkin verran aina siihen suuntaan, josta ammattiasema ”puuttuu”.
Usein isompien tai useiden päällekkäisten tilanteiden ajaksi alueen lähtövalmiutta tehostetaan miehittämällä sopimuspalokunnan asemia, tällöin puhutaan asemavalmiudesta tai reservistä. Asemavalmiutta ylläpidetään joko omalla asemalla tai vaihtoehtoisesti tekemällä valmiussiirto toiselle asemalle. Tällöin yksiköt ovat ns. välittömässä lähtövalmiudessa.
Kuvia hälytysosaston harjoituksista